Studiopäivä 1 (Alku, Studio, ilta)
Aamulla heräsin ja aattelin että "onpas kivaa". Sitten soitin Juhalle että millos mennään pakkaamaan kamat ja lähdetään studiota kohti, Juha siihen tokaisi että "ensin käydään Heikin luona tekemässä kuljetus boksi valmiiksi". Minäpä siitä sitten hyppäsin Relluun ja hain Juhan kyytiin. Haettiin paikallisesta rautakaupasta puuttuvat osat boksiin. Sen jälkeen mentiin Heikin luo ja alettiin viimmeistelemään boksia. Laiskoina poikina minä ja Juha suurimmaksi osaksi seurasimme vierestä kun Heikki pisti boksin kasaan.
Boksin valmistuttua kaikilla oli niin nälkä että kaikki menivät kotiinsa ja söi masut täyteen. Sitten taas hain Juhan kyytin ja menimme hallille joka uskollisesti toimii bändikämppänämme ja aloimme pakata kamoja kassaan. Siinä vähän aikaa pakkailtiin Juhan kanssa ja sitten Heikki saapui boksin kanssa ja saimme kuulla miten hyvin ja ammattitaitoisesti boksi oli kasaan laitettu, eikä muuten jäänyt viimmeiseksi kerraksi kun aiheesta kuultiin. Eipä siinä sitten kamat vaan kasaan, kaikki sujui hyvin, tosin järvenpää meinasi pari kertaa räjähtää koska minä ja Heikki oltiin kuulemma sen rumpujen pakkaamisen tiellä, mutta kyllä Juhankin leppyi sitten aika nopeasti ( n.10-20 hermoja viilentävän tupakan jälkeen).
Kamat oli nyt kasassa Heikki lähti jo vähän aikaisemmin ja minä Juha käytiin hakemassa kamera ja ruokaa mukaan hurjalle seikkailullemme. Vihdoin ja viimein lähdimme kohti Lapuaa jonka kautta oli tarkoitus mennä studioon. Lapualle päästyämme meni kämpillä käymään, Juha kävi kakalla ja minä pelasin miinaharavaa.
Lähdimme taas liikkeelle kohti studiota jonne saavuimmekin aika pian ja siellä Heikki ja Ollikin olivat jo iloisin ja eloisina. Aloimme kasata Juhan rumpuja ja Olli ehdotteli koko ajan eliksiirin nauttimista, 2-3 sekunnin päästä kaikki oli suostuteltu eliksiirin nauttimiseen kyseisenä iltana. Minä ja Olli lähdettiin hakemaan kaupasta eliksiiriä ja Holmille pitsa. Saavuimme takaisin Studiolle jossa Juha testaili rumpujaan. Basso ja rummut saatiin nauhalle melko nopeasti. Sitten tuli minun ja Heikin osuus nauhoittaa kitaroita. Heikki soitti kitaransa melko nopeasti myös ja ei minullakaan kovin kauaa mennyt, ainakaan muistaakseni. Elikkä ihan hyvä saldo ekalle illalle; kaikki soittimet nauhoitettu.Siinä sitä sitten istuskeltiin ja ihmeteltiin että mitenkäs se taas näin nopeasti kävi.
Kaikki olivat sen verran eliksiireissä että oli kaksi vaihtoehtoa, jäädä studioon yöksi tai hommata kuski. Juuri silloin Jukka-pena soitteli Seinäjoelta ja kyseli voisiko tulla käymään studiolla ja tottakai suostuimme koska pääsimme siinä kyydissä Seinäjoelle Ollin ja Jukkiksen kämpille yöksi. Siinä vielä sovittiin seuraavan päivän tapahtumista ja ajankohdista ja lähdettiin kohti Seinäjokea. Kämpille saavuttuamme minä, Olli, Heikki ja Jukkis lähdettiin käymään baarissa, Juha jäi kämpille pelaamaan NHL 06:sta xBoxilla koska oli hukannut henkilökorttinsa päissään.
Baarissa ei ollut juurikaan porukkaa joten pääsimme jopa istumaan. Siinä istuskeltiin ja odoteltiin että jukeboxsista tulisi Led Zeppelinin Immigrant Song, jonka olin käynyt laittamassa soittolistalle, joka kuitenkaan ei koskaan soinut. Parin kaljan jälkeen ajateltiin että voisi vaikka lähteä kämpille. Grillin kautta mentiin kämpille jossa Juha olikin jo ehtinyt sytyttämään kämpän parvekkeen tuhka kupin tuleen ja koko kämppä oli täynnä savua. Eipä siinä mitään, tulipalo sammui äkkiä ja vähän tuuletettiin ja sekin kohtaus oli ohi. Siinä makasin sohvalla eliksiiri tölkki kädessä ja suunnittelin nukkumaan alkamista kun Juha tuli luokseni silmät osottaen länteen ja itään sanomaan että "saat 10 euroa jos mä saan nukkua siinä sohvalla ja sä nukut tossa lattialla". ajattelin että ei kai tosta voi kieltäytyä menin lattialle ja alettiin kattoa jotain leffaa. Viimeinen muistikuva on kun Adam Sandler ja Drew Barrymore ensi kerran kohtaavat, sen jälkeen luultavasti nukahdin.
Siinäpä se ensimmäinen päivä kutakuinkin, hauskaa oli. Rusakko kuittaa..
- Jyri the cat
Studiopäivä kakkosta.¨hyvien juttujen päivä¨
Seinäjoelta herättiin, jalkoja särki ja Jyri kuorsasi kuin pieni sika. Pena sitä oli yön aikana yrittänyt taputellen saada lopettamaan, mutta tuloksetta. Kun Jyri sitten viimein heräsi, oli muut poikaset jo heräilleet. Tupakkien, aamukahvien, suihkujen, aamukakkojen ja edellisen illan kertauksen jälkeen päästiin lähtemään studiota kohti. Ennen kuitenkin oli käytävä terveellisellä aamiaisella pizzapiikissä, eikun masut täyteen ja nokka kohti Nurmoa. Prismasta kerittiin vielä hakea muutama leffa ja alkoholia kahdelle taiteilijoistamme.
Vihdoin oltiin Nurmossa, hyvät jutut senkun jatkuivat, koska väsymysprosentti oli sata ja huonotkin jutut kuulosti hyvältä. Holmi saapui paikalle paskasissa työhaalareissa, jotka vaihtuivat äkkiä arkisiin ja puhtaisiin. Tarkotuksena oli puuttuvat kitarajutut ja laulut saada tänään purkkiin ja Heikki oli jo äänenavausprosessinsa kimpussa. Möykättiin, naurettiin ja eikun Ahopelto studiokoppiin huutamaan. Nopeasti edistyi, muutamien pikaisten ja puuttuvien lyriikkarivien keksimisestä huolimatta. Melodioita jouduttiin vähän miettimään, muttei onneksi paljon, taiteilija Ahopelto oli ne aika hyvin jo päässään sumplinut, vaikka biisit uusia olivatkin.
Kun laulut oli saatu purkkiin, oltiin tyytyväisiä, ainakin itse olen, muista en tiedä. Ilta jatkui jänkättämisellä. Olli, Heikki ja heidän mielikuvituskaverinsa jatkoivat juomistaan, jota oli jo jatkunut studiolle saapumisesta asti. Ihmeellistä kyllä, Jyri ja minä aiomme olla selvinpäin, vaikka kiusauksia kääntyä pimeälle puolelle olikin. Pojat joi ja soitti puuttuvat kitarasoolot, me katottiin telkkaa ja suksittiin Lapualle. Minne pojat menivät? sitä ei voi kukaan tietää.
Ai niin, Heikki käski mainita tästä päivästä sen että olli painoi hänen harmaata särkijäänsä sillä välin kun Heikki soitti toisessa huoneessa.
Kiitos
-juukelsson-
Studiopäivä kolmosta pukkaa ¨viimeistelyä¨
Herätys oli mahtava, hyvin nukutun yön jälkeen mieli oli virkeä. Niinhän sanotaan, että oma sänky on aina oma sänky. Eikun mikropitsa naamaan ja liikkeelle, Jyri jo olikin kimpsut ja kampsut valmiina. Oli vielä käytävä nimismiehellä hakemassa uudet henkkarit kun vnhat olin päissään hukannut, sen jälkeen matka jatkui. Pojat oli määrä hakea seinäjoelta, koska edellisenä iltana olivat nauttineet alkoholia ja tästä syystä auto oli jäänyt studiolle.
Näin saavuttiin Seinäjoelle, Jyri kävi lunastamassa levykaupan lahjakortin, saanen siillä Anthraxin lp:een. Pojat olivat ruokailunsa jälkeen kävelleet autolle. Krapulainen oli kohtaaminen, pojat kyytiin ja Nurmoon. Määränpäänä oli saada taustat laulettua tänään ja kiirettä piti, koska Olban oli päästävä ajoissa lähtemään kotiinsa. Homma kävi nopeasti ja pikkusen päälle editointia. Päivä oli oikeestaan siinä, lyhyellä päästiin ja illan suunnitelmat olivat seuraava kohokohta. Syrjahyppy pimeällä puolelle oli alkamassa, Heikki tuli Lapualle yöks, kun ei sillä ollut muutakaan paikkaa minne mennä. Ilta sujui hyvissä merkeissä, guitar heron ja oluen parissa, kohtuullisesti kuitenkin.
Seuraavana päivänä oli tarkotus mennä miksaamaan, mutta studiosetä oli sairas ja tarvitsi lepoa, joten viikonloppu meni kämpillä maleksimalla. Miksaus siirtyi muutamalla päivällä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin, toivottavasti.
-Jubbi uppiniska Juukelsson-